Huomaan postilaatikossa tutun hankalan nimen heti avattuani sähköpostin. Ahnehdin meilin auki; se muisti sittenkin vielä. Vastaan samantien, solkkaan vasemman käden kielellä, käytän ikävästäni kiertoilmaisua, joka todennäköisesti ei vastaanottajalle aukea. Varovasti ehdotan, että josko sitten kun tavataan, karataanko, keksitäänkö tekosyy, jolla päästään jonnekin kaksistaan, toisista eroon.

Jään odottamaan vastausta. Päivä on pelastettu, mikään ei tunnu enää tylsältä. Oikeisiin asioihin on hankala keskittyä, odotan vain tuttua vaimeaa kilahdusta. Kunnes viimein.

Pitkitän nautintoa, en avaa vielä. Teen tämän loppuun, käyn ensin kahvilla.

Vastaus on laimea, ja lyhyt. Aamun hyvä tuuli on kadonnut, kaikki on päälaellaan.