Paljon on ehtinyt tapahtua. Asioita, joiden pitäisi tuntua riemukkaalta.

Mulla on mahdollisuus päästä töihin Fillaristin kotikaupunkiin. Aluksi olin iloinen ja onnellinen: nyt tämä välimatka pienenee, nähdään useammin, ja Fillaristikin oli antanut ymmärtää, että muutettaisiin samaan asuntoon.

Vaan ei sittenkään. Fillaristi ei olekaan enää varma yhdessä asumisesta, se kuulema tapahtuu liian pian, ja sillä voi pilata kaiken sen mitä meillä on.

Totta.

Mutta silti olen pahoillani. Mulle tulee sellainen olo, että mä olen koko yhdessä oloon paljon sitoutuneempi, mä olen valmis muuttamaan koko elämän, jättämään kodin, ystävät ja harrastukset, eikä toinen tule yhtään vastaan. Tekisikö se saman, jos mahdollisuus olisi toisin päin?

En tahdo painostaa sitä muuttamaan saman katon alle, mutta jotenkin lipsun siihen ihan väkisin, ainakin ajatuksissa. Olen välttänyt tahallani yhteydenpitoa nyt, kun kaikki on niin pinnalla.

En ole enää varma haluanko samaan kaupunkiin. En ole varma haluanko uutta työtä, vaikka se olisi uran kannalta parasta mahdolllista. En ole enää varma koko suhteesta.