Pitkästä aikaa... nyt on tarve jäsennellä ajatuksia ihan yksin. Ja pitkästä aikaa siihen on todellinen mahdollisuus.

It's been ups and downs - koko suhde on ollut katkolla parikin kertaa, tämän kertainen on ehkä niistä kaikkein vakavin. Elämää suurempi riita - uskomatonta kyllä - lähti ympäristöystävällisen ralliauton kehittämisen tarpeellisuudesta. Nyt miekkonen lähti maalle miettimään, että rakastaako.

Omalta osaltani ymmärrän, että suhteessa tökkii kommunikointi. En osaa ilmaista aikeitani tarpeeksi selvästi, ei mun ole tarvinnut vuosikausiin kuuluttaa meneväni pissalle. Ja nähtävästi se kuitenkin olisi nyt tarpeellista.

Fillaristia rasittaa riitely. Ja arki. Arki ei hänen mielestään toimi siten, kun kunnon parisuhteessa pitäisi. Kysyttäessä tarkemmin, hän vastaa että ei tiedä mikä asia mättää. So I'm guessing it's how he feels... uutinen oli sinänsä järkyttävä, sillä omasta mielestäni asiat luistavat.

Ehkä me molemmat olemma jääräpäitä, ja liian fakkiutuneita muuttamaan elämäämme toisen takia. Aika näyttää. Mä tahtoisin jatkaa, en haluaisi heittää hukkaa tätä, en vielä. Mutta en ole varma tahdonko edes yrittää ihmisen kanssa, kuka on tunteistaan epävarma.

Olemme myöntäneet molemmat, että yhteen muutto tapahtui liian nopeasti.

Yksin jääminen pelottaa valtavasti. Olen vieraassa kaupungissa, ystävät ja perhe jäivät. Tuntuu kuin koko maailma romahtaisi. Entä tiedä miten jatkaa.